Suomesta etsitään maailman metallipääkaupunkia – anna oma ehdotuksesi!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ulkoministeriö on järjestänyt Tuska-festivaalin ja Sony Music Finalndin kanssa netissä kartoituksen, jonka avulla määritellään koko maailman metallipääkaupunki. Kaupunki tulee sijaitsemaan takuuvarmasti Suomessa, sillä maassamme on asukasmäärään nähden ylivoimaisesti eniten raskaan musiikin yhtyeitä.

Capital of Metal -sivuston mukaan Suomessa on 50 metallimusiikkia soittavaa yhtyettä 100.000 ihmistä kohden. Määrä on enemmän kuin missään muualla universumissa. Nyt on tullut aika selvittää kaupunki, jossa on eniten raskasta musiikkia soittavia yhtyeitä asukasmäärään nähden. Kaupungista tehdään sen perusteella tarkistuslaskennan jälkeen koko maailman metallimusiikin pääkaupunki.

Idea Capital of Metal -kampanjasta sai alkunsa, kun Tuska-festivaalin Eeka Mäkynen sekä Sony Musicin Tomi Saarinen ja Tuomo Saikkonen kokoontuivat miettimään Suomi-metallin nykytilaa. Suomi nousi 1990-luvun loppupuolella kansainväliseen maineeseen metallimaana HIM-, Nightwish ja Children of Bodom -yhtyeiden siivittämänä, eikä tämä maine ei ole himmennyt 2020-lukua lähestyttäessä.



– Suomalaiset bändit kiertävät ahkerasti maailmaa, äänitteet myyvät kultaa ja alan festarit täyttyvät metallimusiikkia rakastavista kävijöistä. Totesimme, että metallikulttuurimme reipas oman hännän kohotus on paikallaan, kertoo myös Sakara Records -levy-yhtiöstä ja Mokoma-yhtyeestä tunnettu Saikkonen.

– Sen lisäksi, että Suomessa on yli 50 metallibändiä 100 000 asukasta kohden, metallimusiikilla on täällä todella ainutlaatuinen asema osana populaarikulttuuria. Metalliyhteisössä vallitseva yhteishenki on sekin mainitsemisen arvoinen. Esimerkiksi viime kesän Tuska-festareilta ei tullut poliisin tietoon ensimmäistäkään järjestyshäiriötä.

Jokaisen metallibändin kannattaa merkitä oma sijaintinsa karttaan. Artikkelin kirjoittamisen aikaan ykkössijalla oli Pohjois-Savon maakuntaan kuuluva Vesanto, jossa on alle 2.200 asukasta. Kunta on tunnettu musiikkipitäjänä, sillä siellä järjestetään vuosittain useita musiikkiin liittyviä tapahtumia.

https://www.instagram.com/p/BifFHOvn54o/?taken-by=capital_of_metal