Unelmien työpaikka! Nutella palkkaa koemaistajia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Italian avoimia työpaikkoja listaavalla sivustolla on julkaistu ilmoitus, joka on etenkin kaikkien herkkupeppujen mieleen. Nutellan emoyhtiö Ferrero palkkaa maistajia testaamaan muun muassa Nutellan ja Kinderin tuotteita.

Avoinna on yhteensä 60 virkaa Albassa sijaitsevalla makeistehtaalla, Pohjois-Italiassa.

Ferreron tuotteiden makutestaaminen käsittää Elite Dailyn mukaan lähinnä puolivalmiita tuotteita tai raaka-aineita.

Työjakso alkaa kolmen kuukauden palkallisella harjoittelulla, jolloin työntekijät oppivat kouluttaman omia haju- ja makuaistejaan hienostuneemmaksi. Lopullinen työtehtävä käsittää ainoastaan neljä tuntia viikossa.

Suklaalevitteiden aatelinen, italialainen Nutella, on valmistettu hasselpähkinöistä, maidosta, kaakaosta, sokerista ja palmuöljystä.

Se toimi alunperin suklaan korvikkeena 1940-luvun pula-aikana, mutta muuttui vuosien saatossa maailmanlaajuisesti tunnetuksi herkuttelutuotteeksi.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat