Mamma Mia! -elokuva jo nyt vuoden katsotuin – 300 000 katsojaa 40 päivässä

Mamma Mia! Here We Go Again on noussut vuoden 2018 katsotuimmaksi elokuvaksi Suomen elokuvateattereissa. Mamma Mia! -elokuvan jatko-osa on kerännyt ensimmäisenä kuluvan vuoden ensi-illoista yli 300.000 katsojaa 40 päivässä ja yli 120 teatterissa.

---
---

Elokuvassa palataan takaisin Kreikkaan maagiselle Kalokairin saarelle Abba-yhtyeen kappaleisiin pohjautuvan musikaalin pariin. Rooleihinsa palaavat esimerkiksi Meryl Streep, Amanda Seyfried, Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård sekä Colin Firth.

Uusina tähtinä mukana ovat esimerkiksi Lily James ja Cher. Abba-yhtyeen Benny Andersson ja Björn Ulvaeus vastaavat elokuvan musiikista ja laulujen sanoista, ja toimivat vastaavina tuottajina.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.