Ravintoneuvoja: Tämä on paras aika syödä aamiaista

Vanhan sanonnan mukaan aamiainen on päivän tärkein ateria, ja moni tuntuukin olevan väitteen kanssa samaa mieltä. Aamiainen antaa energiaa työpäivään ja käynnistää samalla myös ruoansulatuksen ja aineenvaihdunnan.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ravintoneuvoja Theresa Shank kertoi Women’s Health -sivustolle, että aamiaisen monipuolisen sisällön lisäksi ihmisten tulisi kiinnittää enemmän huomiota myös siihen milloin aamaisen syö.

Osa ihmisistä syö aamiaisen liian myöhään ottaessaan sen esimerkiksi vasta työmatkalla jostakin kahvilasta mukaansa.

Theresa Shankin mukaan aamiainen tulee syödä kahden tunnin sisällä heräämisestä. Näin siitä saa parhaat hyödyt irti ja se auttaa tasapainottamaan verensokereita loppupäivän ajaksi.

Mikäli henkilö treenaa aamuisin, hänen kannattaa Shankin mukaan itse testata, että suoriutuuko hän treenistä paremmin öisen paaston vai aamiaisen jälkeen ja päättää sen mukaan syökö ennen vai jälkeen treenin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Ruoka, Terveys, Viihdeuutiset -osioistamme.