Ruisrock vahvisti esiintyjiään – mukana Rita Ora ja Diplo

Viihdeuutiset · Stara.fi

Turun Ruissalossa 5. – 7. heinäkuuta 2019 järjestettävän Ruisrockin ohjelma on täydentynyt yli 30 nimellä. Festivaalin päiväkohtainen ohjelma on nyt julkaistu. Ruisrockissa nähdään ensi kesänä monipuolinen kattaus kansainvälisiä nimiä eri musiikkigenreistä.

Laulaja, räppäri ja tuottaja Bad Bunny on lyhyessä ajassa noussut kysytyksi esiintyjäksi ja kiertänyt loppuunmyydyillä areenoilla eri puolilla maailmaa. J Balvin saapuu Ruissaloon tarjoilemaan hiphopilla kuorrutettua reggaetonia.

Loppuvuodesta odotetun uuden albumin julkaissut popmuusikko Rita Ora pudotteli levyltä ennakkoon toinen toistaan kovempia singlejä, jotka ovat keränneet suoratoistopalveluissa satoja miljoonia kuunteluja. Tuottaja ja muusikko Diplo sekä DJ-kaksikko Dimitri Vegas & Like Mike edustavat elektronisen musiikin terävintä kärkeä ja globaaliksi popilmiöksi kasvanut Troye Sivan yhdistelee tanssihiteissään 80-luvun syntikkapoppia ja raikkaita nykysoundeja.

Kotimaisista mukana ovat muun muassa Alma, JVG, Ellinoora, Gasellit, Olavi Uusivirta ja uutta musiikkia kevään aikana julkaiseva Chisu. Lisäksi festivaalilla nähdään esimerkiksi tauolle jääneen Haloo Helsingin! Elli Haloon sooloprojekti Ellips, suomenkielisen popin suunnannäyttäjä Vesta ja Emma Gaalassa kriitikoiden valinnaksi noussut Ruusut. Luvassa on myös joukko suomirapin kuumimpia nimiä, kuten Adikia, SOFA, Melo ja Cledos sekä kovassa nosteessa olevat popkokoonpanot Maustetytöt ja Rosita Luu.