Nerokas temppu sai kaupungin korjaamaan kuopat tiessä pikavauhtia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen tiet ovat nykyisin luokattoman surkeassa kunnossa niin kaupungeissa kuin maanteilläkin, kun autoilijoilta kerättävästä kahdeksasta miljardista eurosta vain alle miljardi euroa ohjataan tiestön parantamiseen. Kaupunkialueilla on keksitty monenlaisia tempauksia, jotta teiden kuopat korjattaisiin.

Nyt Britanniassa on keksitty lähes nerokas idea, sillä Middlesbroughin kaupungin teiden kuoppiin kyllästyneet kansalaiset ovat ryhtyneet maalaamaan kuoppien ympärille spray-maalilla miehen sukuelimen kuvia. Tähän saakka kuukausia tiessä olleet kuopat on aiheesta uutisoineen Daily Mail -lehden mukaan täytetty tempauksen jälkeen parissa päivässä.

Middlesbroughin lisäksi samanlainen taktiikka on saanut kaupungin hoitamaan kuoppia kuntoon jo aiemmin esimerkiksi Acklamissa ja Manchesterissa. Siellä kuopat olivat tiessä yli vuoden, mutta sukuelimen kuva sai kaupungin korjaamaan ne yhdessä hujauksessa. Asukas Brad Nicholson kuvaili, että ”veitikan voima” saa ihmeitä aikaan.