Pieni etana aiheutti kaaoksen junaliikenteessä – 12 000 ihmistä myöhästyi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Joskus pieni ötökkä voi vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään yllättävällä tavalla. Tämä on käynyt ilmi Japanissa, jossa etana on aiheuttanut kaaoksen junaliikenteessä.

Japanin suurnopeusjunien verkosto pysähtyi 30. toukokuuta tuntikausien ajaksi sähkökatkoksen vuoksi. Yhteensä 26 junan lähtö viivästyi, mikä vaikutti noin 12 000 ihmisen matkoihin.

Nyt sähkökatkoksen aiheuttajaksi on paljastunut etana. Nilviäinen oli onnistunut pääsemään raiteiden lähelle asennetun virtalähteen sisälle, luikerrellut voimakaapelia pitkin, saanut sähköiskun ja aiheuttanut oikosulun.

JR Kitakyushu -rautatieyhtiön työntekijät löysivät kuolleen etanan tutkiessaan sähkökatkoksen syytä. Yhtiön edustaja kertoo CNN-uutissivustolle, että etanoiden aiehuttamat sähkökatkokset ovat nykyään erittäin harvinaisia.