Nainen makasi neljä vuotta sängyssä – jalka esti liikkumisen

Lifestyle Terveys Kirjoittaja: , toimittaja

Amerikkalaisen Jamila Colemanin oikeaan jalkaan alkoi kertyä runsaasti nestettä naisen ollessa 18-vuotias. Lopulta jalka turposi epämuodostuneeksi möykyksi, mikä esti normaalin liikkumisen. Hänestä tuli kehonsa vanki.

Nyt 27-vuotias Jamila Coleman muistelee aikaa, kun hänen ainoa kosketus ulkomaailmaan oli sängyn edessä oleva ikkuna ja televisioruutu. Hän yritti saada vuosikausien ajan apua ongelmaansa, mutta vakuutusyhtiö ei suostunut kustantamaan naisen alaraajaleikkausta. Hän pääsi lopulta leikkaukseen tänä vuonna jalan turvotuksen ja sen aiheuttamien iho-ongelmien hengenvaaran vuoksi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Nyt nainen yrittää opetella uudestaan kävelemistä ja liikkumista. Jalasta poistettiin kudosta ja nestettä noin 60 kiloa. Lähellä kuolemaa käynyt Jamila osaa nyt arvostaa elämässään kaikkea sitä, minkä moni ottaa itsestäänselvyytenä. Hän on jatkuvasta sängyssä olemisesta huolimatta yrittänyt pitää yllä positiivista elämänasennetta. Lisäksi hän on opetellut uusia taitoja, kuten ukulelen soittamista ja joogaa.

– Haluan tehdä tavallisia asioita, kuten käydä ruokakaupassa ja treffeillä, uudenlaista elämää opetteleva Jamila kertoo ja lupaa, että hänestä kuullaan vielä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Terveys -osioistamme.

.