Google ja Levi’s kehittivät älytakin – vastaa puheluihin ja ohjaa puhelinta

Digi Lifestyle · Tim Isokivi

Teknologiajätti Google ja vaatemerkki Levi’s ovat jo joidenkin vuosien ajan tehneet yhteistyötä puettavan teknologian parissa. Nyt yhtiöt ovat luoneet uuden älytakin. Takeissa yhdistyvät Levi’sin farkkutakit ja Googlen Jacquard-teknologia.

Hihaan sijoitetun Bluetooth-sensorin ansiosta älylaitteita voi käyttää käsiään heilauttamalla. Hihaa heilauttamalla voi esimerkiksi vastata puheluihin, ottaa selfien, käyttää Googlen virtuaalivaustajaa ja hallita kuuntelemaansa musiikkia. Käyttäjä voi itse ohjelmoida, mitä sovelluksia ja milläkin tavoin takilla voi ohjailla.

Älytakki ilmestyy markkinoille neljänä eri mallina. Classic Trucker -malli maksaa Yhdysvalloissa noin 180 euroa, kun taas esimerkiksi pehmeällä karvavuorella varustettu Sherpa Trucker maksaa noin 230 euroa.