HBO vahvisti uuden Game of Thrones -sarjan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Game of Thronesin maailmaan palataan HBO:lla vielä tulevaisuudessa, joskaan ei siinä muodossa kuin alunperin luultiin. Yhtiö on ilmoittanut torpanneensa yhden suunnitellun etko-osan ja antaneensa vihreää valoa toiselle.

HBO vahvistaa tilanneensa House of the Dragon -nimisen spinoff-sarjan. Targaryanin sukuun keskittyvä sarja sijoittuu aikaan 300 vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia.

Sarjan showrunnereina toimivat Colony-sarjan luonut Ryan Condal ja Game of Thronesin jaksoja ohjannut Miguel Sapochnik. Sarjan pohjana toimii George R.R. Martinin Fire and Blood -kirja.

Toinen suunniteltu Game of Thronesin spinoff-sarja on sen sijaan peruttu. Naomi Wattsin tähdittämän, tuhansia vuosia alkuperäistä sarjaa edeltävään aikaan sijoittuvan sarjan pilottijakso ehdittiin kuvata aikaisemmin tänä vuonna.