Victoria’s Secret vaikeuksissa – vuoden tärkein show peruttu

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman tunnetuimpiin alusvaatemerkkeihin kuuluva Victoria’s Secret on tehnyt tappiota vuodesta 2016 lähtien. Yhtenä syynä on trendi, jossa naiset panostavat nykyisin seksikkyyden sijaan alusvaatteiden mukavuuteen. Puuvillapöksyt ja sporttiliivit ovat kaukana push up -rintaliivien ja stringien pitsimaailmasta.

Victoria’s Secretin legendaarinen muotinäytös on ollut taannoin suosittu televisio-ohjelma. Sen kiinnostus ja katsojaluvut ovat kuitenkin romahtaneet viime vuosien aikana, eikä yhtiö näe enää järkeä panostaa siihen. Sosiaalisen median aikakaudella alusvaatemalleja pääsee katsomaan vaikka päivittäin.

Spektaakkelimainen muotinäytös on siten ainakin tänä vuonna jäissä. Victoria’s Secretin emoyhtiö L Brandsin talouspäällikkö Stuart Burgdoerfer on sanonut, että yhtiön pitää asemoida alusvaateyhtiön toiminta uudelleen, CNN uutisoi. Alusvaatejätti Victoria’s Secret on yrittänyt tuoda markkinoille urheiluliivimallistoa, mutta se on jäänyt pahasti muiden merkkien jalkoihin.