Aamutreeni antaa potkua päivään – näillä vinkeillä onnistut

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Aamun varhaiset tunnit ovat niin sanottuja ekstratunteja, joiden aikana voi tehdä esimerkiksi etätöitä, kotiaskareita, opiskella tai treenata. Aamulla suoritettavat toimet pidentävät päivää ja raivaavat tilaa loppupäivään. Aamutreenaamiseen jää koukkuun, kunhan sen ensin omaksuu osaksi päivittäistä rutiinia.

Aamulla treenaamisessa on lukuisia hyviä puolia. Kuntosalit ovat aamulla hiljaisempia, lenkkipoluilla ei ole ruuhkaa ja mikäli on mahdollisuus, voi treenin avulla katkaista työpäivän kahteen osaan. Ihminen voi esimerkiksi tehdä aamulla kotonaan toimistohommia etänä, lähteä kuntoilemaan ja ajoittaa kaikki tapaamiset päivän toiselle puoliskolle. Ilta jää vapaaksi.

Jotta aamutreenaaminen onnistuu, tulee siihen sitoutua. Päätös aamun spinningtunnista, juoksulenkistä tai toiminnallisesta harjoittelusta kannattaa tehdä jo edellisenä iltana. Osa ihmisistä kuntoilee tyhjällä vatsalla melko nopeasti heräämisen jälkeen. Jos treenit ovat vasta aamupäivällä, kannattaa ennen sitä nauttia terveellinen aamiainen.

Alkoholin nauttimista kannattaa välttää illalla, jos seuraavana aamuna on aikomus mennä liikuntaharrastuksen pariin. Kuuntele musiikkia kuntoiluun pariin mennessä, jotta mieli virittyy oikeanlaiseen tilaan. Aamulla kannattaa lämmitellä ja herätellä lihaksia hieman tavanomaista paremmin, koska keho on usein yön jäljiltä hieman jäykempi. Muutaman viikon pinnistelyn jälkeen aamutreeneistä voi tulla olennainen osa arkirutiineja.