Adam Lambert haluaa näytellä George Michaelia

American Idol -ohjelman kautta kuuluisuuteen noussut laulaja Adam Lambert on tehnyt näyttävää uraa musiikin parissa. Tähti on muun muassa toiminut laulajana Queen-yhtyeen paluukeikoilla.

---
---

Nyt Lambert on paljastanut haaveilevansa siitä, että hän pääsisi tulkitsemaan Freddie Mercuryn lisäksi myös toista ikonista laulajaa. Hän haluaisi näytellä George Michaelia mahdollisessa elämänkertaelokuvassa.

-Haluaisin George Michael -elokuvan. Se olisi upeaa, sillä emme mielestäni tiedä hänestä paljoa. Olisi hienoa tutustua Georgen elämään enemmän, Lambert kuvaili Metro-lehdelle.

Suosikkiartisteista kertovien elokuvien suosion myötä George Michael -elämänkertaelokuva onkin todennäköisesti vain ajan kysymys. Suomalaisfanit pääsevät todistamaan Adam Lambertia lähitulevaisuudessa esiintymislavalla. Hänen on nimittäin määrä esiintyä Helsingin Jäähallissa 12. syyskuuta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.