Jillian Michaels väänsi rautalangasta – tämän vuoksi moni ei laihdu

Fitness Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jillian Michaels on tunnettu kunto-ohjaaja, jonka moni muistaa amerikkalaisesta Suurin pudottaja -ohjelmasta. Michaels kannustaa sosiaalisessa mediassa seuraajiaan jatkuvasti parantamaan elämäntapojaan ja muuttamaan niitä terveellisempään suuntaan.

Jillian Michaels on vannonut kalorien laskemisen nimeen. Nyt hän selittää uusimmalla videollaan, minkä vuoksi laihduttaminen on hyvin yksinkertaista matematiikkaa. Michaels selittää myös sen miksi kalorien laskeminen todellisuudessa toimii myös ihmisille, jotka väittävät, että se ei toimi heidän kohdallaan.

Ihminen laihtuu kun hän syö vähemmän kuin kuluttaa. Rasva on energiaa, jonka keho on varastoinut, koska ihminen on kuluttanut vähemmän kuin syönyt. Varastossa olevan energian, eli rasvan, polttamiseen ihmisen pitää siis kuluttaa enemmän kuin mitä hän päivänsä aikana syö.

Jillian Michaels neuvoo jokaista etsimään verkosta sivuston, jossa on BMR-laskuri. Laskurin avulla henkilö voi laskea oman henkilökohtaisen energian tarpeensa, joka mitataan henkilön iän, sukupuolen, pituuden ja painon avulla. Mittari arvioi paljonko ihminen kuluttaa energiaa levossa, paljonko kevyttä liikuntaa harrastaessa ja paljonko raskaassa työssä, jota seuraa vielä liikuntasuoritus.

Kunto-ohjaajan mukaan monen ihmisen laihdutusyritykset menevät pieleen siinä, että he luulevat tarvitsevansa energiaa enemmän kuin he todellisuudessa tarvitsevat. Naispuolinen henkilö on voinut luulla, että koska keskimääräinen naisen energian tarve on 2 000 kilokaloria päivässä, se olisi sitä myös hänen kohdallaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa mikäli nainen on kotona ja istuu suurimman osan päivästä.

Nainen kuluttaa luultavasti satoja kilokaloreita keskiarvoa vähemmän mikäli hän ei ole lainkaan aktiivinen päivänsä aikana. Laihduttajan tulee siis ymmärtää, että kalorien laskeminen toimii, mutta ihmisen tulee totuudenmukaisesti arvioida ensin hänen oma aktiivisuutensa ja kulutuksensa. Tämän jälkeen päiviin kannattaa lisätä liikuntaa, mikä tehostaa rasvan palamista ja nostaa päivittäistä energian kulutusta.

https://www.instagram.com/p/B7R9bCtpLxk/