Tutkimus: Vaihdevuodet vähentävät naisten lihasmassaa – tehokas keino auttaa

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Jyväskylän yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan naisten fyysinen aktiivisuus auttaa lihasmassa säilyttämisessä vaihdevuosien aikana. Säännöllistä liikuntaa harrastavien naisten lihasmassan ero oli pienempi kuin vähemmän liikkuvilla naisilla ennen ja jälkeen vaihdevuosien.

Naisten kehonkoostumus muuttuu usein vaihdevuosien jälkeen, kun osa lihasmassasta korvautuu rasvalla. Naisten lihasmassa pienentyy yleensä miehiä aikaisemmin, minkä on arveltu johtuvan erilaisista hormonimuutoksista esimerkiksi estrogeenin suhteen. Tutkimuksen mukaan naisten lihasmassa pienenee noin prosentin vaihdevuosien aikana.

Pienentymisprosentti oli kuitenkin pienempi, mikäli nainen harrasti liikuntaa. Tutkimukseen osallistui tuhat Jyväskylän seudulla asuvaa 47–55-vuotiasta naista. Tutkimuksessa lihasten koko mitattiin silloin, kun naiset olivat vielä esivaihdevuosivaiheessa, ja mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kuukautiset ovat pysyvästi loppuneet eli nainen on siirtynyt menopaussiin.

– Havaittu muutos ei kuulosta suurelta. Merkityksellistä on, että muutos tapahtuu nopeasti ja voi koko kehon tasolla vaikuttaa haitallisesti aineenvaihduntaan, sillä lihakset ovat tärkeä kehon aineenvaihdunnan ylläpitäjä, kertoo tohtorikoulutettava Hanna-Kaarina Juppi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.