Suomalainen yritysyhteisö käynnistää planeetan uudelleen – kestävän kehityksen teoilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen startup-yritys The Planet Company Oy on kehittänyt yhteisöllisen palvelun vauhdittamaan kestävää kehitystä edistävien yritystekojen leviämistä. Verkkopalvelu tuo yhteen tuhansia asiantuntijoita kattavan yhteisön sekä kuluttajat, yritykset ja yhteisöt.

– Yritysten hyvät teot ja toimintamallit hukkuvat lähes aina vuosiraportteihin, sosiaaliseen mediaan ja uutistulvaan. Hyvät teot eivät saa ansaitsemaansa huomiota. Halusimme muuttaa tämän, palvelun toimitusjohtaja Jussi Korpikoski kertoo.

Tavoitteena on kutsua yritykset, yhteisöt ja järjestöt tekemään vaikuttavia kestävän kehityksen tekoja yhdessä. Kuluttajat voivat tukea Planet-tekojen leviämistä allekirjoituksin. Palvelu kokoaa yhteen ympäristö- ja ilmastotekojen lisäksi myös sosiaalisia tekoja, jotka korostuvat pandemian aikana.

– Maailma on valmiimpi yritysten avoimelle yhteistyölle paremman huomisen puolesta. On tullut aika lopettaa nokittelu ja kannustaa ahkerammin toinen toistamme hyviin tekoihin, kertoo palvelun kehittäjäkumppani Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitunen.

Yritykset ja järjestöt tekevät yhä enemmän yhteistyötä vaikuttavien tekojen parissa. Planet Company -palvelu tarjoaa työkalun myös järjestöille haastaa yrityksiä mukaan vaikuttaviin tekoihin ja samalla tuoda omaa vaikuttavuutta näkyväksi. Palvelun teemat liittyvät laajasti kestävään kehitykseen ja elävät ajassa.

– Tämä planeetta kaipaa nyt parempia tarinoita. Ne syntyvät hyvien tekojen kautta ja rohkaisevat muita toimimaan. Ne jäävät elämään kertoessamme niitä toisille. Haluamme olla osaltamme kannustamassa sekä auttamassa kaikkia jäsentahoja ryhtymään sanoista tekoihin, ja luomaan niistä merkityksellisiä, jakamisen arvoisia tarinoita, joita nämä teot ansaitsevat, Avidlyn liiketoimintajohtaja Jarkko Vepsäläinen kertoo.