Tutkimus todistaa: Nämä kuntoilulajit parantavat myös mielenterveyttä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Ihmiset saattavat harrastaa liikuntaa kuntoa parantaakseen tai esimerkiksi kehoa kiinteyttääkseen. Kuntoilu kannattaa, sillä elimistö on harrastuksen avulla terveempi ja pitkäaikaissairaudet pysyvät paremmin poissa. Mikä parasta: Kuntoilu edistää myös mielenterveyttä.

Newport Academyn johtavan lääkäri Barbara Nosalin mukaan jo puoli tuntia päivässä harrastettava liikunta nostaa kehon mielihyvähormonien tasoa merkittävästi. Tämä puolestaan vaikuttaa yleiseen mielialaan, sosiaaliseen käyttäytymiseen, nukkumiseen, ruokahaluun ja muistiin. On tärkeää, että keho ja mieli ovat tasapainossa.

Neljän lajin on tieteellisesti todistettu parantavan mielenterveyttä. Retkeily ja vaellus ovat tutkimusten mukaan parhaimpia stressinpoistajia. Lievästä masennuksesta kärsineet ihmiset pääsivät oireistaan eroon käveltyään luonnossa 35 minuuttia päivässä viitenä päivänä viikossa. Luonnossa samoileminen on parasta hermolääkettä.

Tanssi on puolestaan monipuolisesti kehoon vaikuttava harrastus, mikä poistaa myös ahdistusta ja parantaa itsetuntoa. Kuntosaliharjoittelu ehkäisee mielenterveysongelmien syntymistä ennalta. Jo muutaman kerran viikossa tapahtuva punttisalitreeni riittää. Yksi parhaista kuntoilumuodoista mielenterveyden kannalta on kuitenkin jooga. Ihminen oppii hyväksymään itsensä samalla, kun hänen stressitasonsa ja ahdistus kaikkoavat.

Lähde: PureWow