Ilmastonmuutos aiheuttaa pohjoisessa hämähäkkien rajun lisääntymisen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ilmaston lämpeneminen voi vaikuttaa ekosysteemiin yllättävillä tavoilla. Tositen lajien kärsiessä esimerkiksi pohjoisilla seuduilla elävät hämähäkit voivat olla normaalia suurilukuisempia. Arkisten alueiden hämähäkkien on havaittu ilmaston lämpiämisen myötä lisääntyvän aikaisempaa enemmän.

Kun ennen esimerkiksi juoksuhämähäkit munivat tyypillisesti vain yhden munarykelmän kesällä, saattavat ne nykyään synnyttää kaksi munarykelmää. Tämä käy Independent-lehden mukaan ilmi Tanskan Aarhusin yliopiston biotieteiden laitoksen Grönlannista peräisin olevaan dataan perehtyneestä tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkijoiden mukaan lumen aikaisemman sulamisen myötä hämähäkit munivat ensimmäisen rykelmän keväällä ja toisen, suuremman rykelmän kesällä. Juoksuhämähäkkien kanta tulee todennäköisesti kasvamaan, sillä ne ovat Grönlannin kaltaisilla arktisilla alueilla selkärangattomien ravintoketjun huipulla.