Glee-sarjaa väitetään kirotuksi – Naya Riveran katoaminen on viimeisin tragedia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suositun Glee-musikaalisarjan tähti Naya Rivera katosi taannoin veneillessään järvellä 4-vuotiaan lapsensa kanssa. Riveran mahdollinen hukkuminen on saanut ihmiset keskustelemaan sosiaalisessa mediassa jälleen väitetystä Glee-kirouksesta.

Niin kutsuttu Glee-kirous viittaa useisiin sarjan tähtiin liittyviin kuolemiin ja rikostapauksiin. Vuonna 2013 Finn Hudsonia näytellyt Cory Monteith kuoli alkoholin ja heroiinin yliannostukseen. Lapsipornon hallussapidosta syytetty Mark Salling kuoli itsemurhaan vuonan 2018. Glee-tähti Becca Tobinin poikaystävä Matt Bendik puolestaan kuoli oudoissa olosuhteissa vuonna 2014.

Glee-tähdet ovat kohdanneet myös toisenlaisia tragedioita. Melissa Benoistin toinen silmä vahingoittui pysyvästi hänen jouduttuaan parisuhdeväkivallan uhriksi toisen Glee-näyttelijän, ex-aviomiehensä Blake Jennerin taholta. Lisäksi sarjan naistähtien alastonkuvia on vuodettu laittomasti verkkoon.

Todellisen kirouksen sijaan kyse on mitä todennäköisimmin sarjasta karmivia yhteensattumia. Sarjassa näytteli sen kuuden tuotantokauden ajan myös useita näyttelijöitä, jotka eivät ole joutuneet kohtaamaan suuria tragedioita. Tästäkin huolimatta huhut ja salaliittoteoriat Glee-kirouksesta elävät internetissä, eivätkä tuskin ainakaan katoa Naya Riveran katoamisen myötä.