Rooney Mara ja Joaquin Phoenix odottavat ensimmäistä lasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-tähti Rooney Mara ja Joker-elokuvan pääroolia näytellyt Joaquin Phoenix menivät viime vuonna kihloihin. Nyt pariskunnan on paljastettu odottavan ensimmäistä lastaan.

Jo valmiiksi yksityisyydestään tarkan pariskunnan kerrotaan pitäneen matalaa profiilia koronapandemian ajan. Siksi onkin epäselvää kuinka pitkällä Maran raskaus on. Page Six -sivuston mukaan hän saattaa olla jo kuudennella kuullaan raskaana.

Pari tutustui toisiinsa alun perin Her-elokuvan kuvauksissa. He kuitenkin alkoivat seurustelemaan vasta vuonna 2018 työstettyään yhdessä Magdalene-elokuvaa, jossa Joaquin Phoenix esitti Jeesusta ja Rooney Mara Maria Magdalenaa. 45-vuotias Phoenix tähditti viime vuoden kohuelokuva Jokeria, kun taas 35-vuotias Mara nähdään seuraavaksi Oscar-palkitus Guillermo Del Toron Nightmare Alley -trillerissä.