Omaa karismaattisuuttaan pystyy tehostamaan – näin onnistut

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jotkut ihmiset ovat luonnostaan muiden silmissä karismaattisempia kuin toiset. Moni voi ajatella karismaattisuuden johtuvan ulkonäöstä, itsevarmuudesta, asemasta tai vaikkapa tyylistä, mutta siihen liittyy kuitenkin paljon myös muita asioita.

Karismaattisia ihmisiä pidetään johtajina, minkä vuoksi karismaattisuus on asia, jota moni pitää hyvänä piirteenä. Healthista-sivuston mukaan karismaattiset ihmiset ovat vetovoimaisia siksi, että he ovat aitoja, persoonallisia, lämpimiä, motivoituneita ja tavoitteellisia.

Edellä mainittujen piirteiden vuoksi karismaattiset ihmiset saavat huomiota, voittavat muut puolelleen ja onnistuvat saamaan ympärillä oleville ihmisille hyvän olon. Omaa karismaattisuuttaan pystyy tehostamaan keskittymällä seitsemään asiaan.

1. Ajattele pystyväsi ratkaisemaan jokainen tilanne

2. Ole energinen ja suhtaudu kiinnostaviin asioihin intohimolla

3. Ole määrätietoinen

4. Seiso hyvässä ryhdissä ja puhu selkeästi ja kuuluvalla äänellä

5. Ole lämmin muita ihmisiä kohtaan

6. Ole optimistinen ja kuvittele onnistuvasi

7. Tee asioita aatteesi eteen