Karhunpoikanen halusi asuntoon leikkimään – emo joutui hakemaan pois

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jälkikasvun perään katsominen ei ole aina helppoa eläinmaailmassakaan. Pienokainen saattaa häipyä silmän välttäessä omille teilleen, kuten tuoreella viraalivideolla kävi.

Yhdysvaltojen Pohjois-Carolianssa asuvan perheen ovelle ilmaantui 10. elokuuta kyllättävä kutsumaton vieras. Pieni karhunpentu seisoi kahdella jalalla ulko-oven takana, aivan kuin se olisi halunnut perheen kodin sisälle leikkimään.

Pian paikalle löntysteli myös karhunpennun emo, joka ei selkeästi ollut mielissään jälkikasvunsa tempauksista. Karhuemo joutui noutamaan lasiovesta sisään kurkistelleen lapsensa omin voimin pois kuistilta ihmisiä häiritsemästä.