Kissa livahti vankilan muurien sisäpuolelle – pelastettiin 7-metrisen aidan huipulta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vankiloista pyritään yleisesti pääsemään ulos, mutta nyt otsikoihin on päätynyt muurien sisään pyrkinyt veijari. Eläimiä auttava RSPCA-järjestö joutui pelastamaan vankilaan livahtaneen kissan.

Padfoot-niminen kissa oli päätynyt Iso-Britannian Haveriggin vankilan muurien sisään eikä päässyt enää pois. Se nähtiin kävelemässä yli 7-metrisen piikkilanka-aidan päällä. Kissa oli vaarassa pudota useita kertoja mutta onnistui toistuvasti kiipeämään takaisin turvaan.

RSPCA-järjestö onnistui lopulta pelastamaan vastahakoisen karkurin. Kissa oli saanut koettelemuksen aikana lieviä haavoja, jotka hoidettiin kuntoon. Padfoot on sittemmin palautettu sen omistajalle, jonka suunnitelmissa on Independent-lehden mukaan nyt mikrosiruttaa lemmikki.