Sean Connery täytti 90 vuotta- näin alkuperäinen Bond juhli syntymäpäiväänsä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mestariagentti James Bondin roolissa nähtiin valkokankaalla ensimmäisenä skotlantilainen näyttelijä Sean Connery. Harva on saattanut tulla ajatelleeksikaan, kuinka kunnioitettavan iän karismaattinen tähti on jo saavuttanut.

Sean Connery juhlisti tällä viikolla jo 90. syntymäpäiväänsä. Vuonna 1930 syntynyt näyttelijä saavutti kunnioitettavan yhdeksän vuosikymmene iän 25. elokuuta. Tähdelle toivottivat hyvää syntymäpäivää muun muassa Bondia 1990- ja 2000-luvuilla näytellyt Pierce Brosnan ja elokuvasarjan tuottajat Michael G. Wilson sekä Barbara Broccoli.

Connery näytteli Bondia ensimmäisen kerran vuonna 1962 ilmestyneessä Salainen agentti 007 ja tohtori No -elokuvassa. Hän esiintyi yhteensä kuudessa EON-yhtiön 007-seikkailussa ja palasi rooliin vuonna 1983 Älä kieltäydy kahdesti -elokuvassa, joka ei ole osa virallista Bond-sarjaa. Muita skotlantilaisen tähden tunnettuja elokuvia ovat Indiana Jones ja viimeinen ristiretki, Punaisen lokakuun metsästys, Lahjomattomat sekä The Rock.

 

https://www.instagram.com/p/CETWpMAgJyF/?utm_source=ig_embed