Kaalimato tutki: Tällaista musiikkia suomalaiset kuuntelevat tositoimissa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Seksi voi tuoda mukavaa rytmiä seksin harrastamiseen. Toisaalta musiikin tahdissa suoritettu liikehdintä voi olla syy kiihottumiseen ja lopulta intohimoisen seksin harrastamiseen. Nyt on tutkittu, mitä musiikkia suomalaiset kuuntelevat seksiä harrastaessa.

Kaalimato.comin tutkimuksen mukaan 46 prosentilla suomalaisista soi seksin harrastamisen taustalla musiikkia. Kiihottavimmiksi tyylilajeiksi suomalaiset listaavat popin, klassisen sekä rockin. Neljännellä sijalla ovat heavy metal, r&b, jazz sekä iskelmä.

– Musiikin avulla voi helposti luoda tunnelmaa seksihetkeen ja se voi toimia jopa kiihottavana tekijänä. On kuitenkin yksilöllistä, millä tavalla ja millainen musiikki kenelläkin toimii, vai toimiiko ollenkaan. Lisäksi musiikkiin liitetään herkästi muistoja, joten musiikki voi tehdä intiimistä hetkestä ikimuistoisen, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.