BB-Sini vastaa kohuun: ”Katsoja ei tiedä niin hyvin sitä talon tunnelmaa”

Big Brother · Terhi Piiroinen

Suomen Big Brother -talosta viikon jälkeen poistunut Sini Liljeqvist nousi lehtien otsikoihin, koska hänen aviomiehensä haki naisesta avioeroa samalla viikolla ohjelman alkamisen jälkeen. Sinin väitettiin kiusaavan toista talon kilpailijaa, Minnaa. Hän on nyt kertonut oman puolensa asiasta.

– Ihan sama, vaikka pidätte ärsyttävänä ämmänä, mutta olen niin vastaan kiusaamista kuin olla ja voi. Olen koko viikon kokenut järkyttäviä tunnontuskia, jos Minna on todella tuntenut olonsa kiusatuksi. Olen halunnut erikoistua uhrien avustamiseen siksi, koska haluan olla heikompien puolella. En siedä epäoikeudenmukaisuutta ja sitä, kun lyötyä lyödään, asianajajana työskennellyt Sini kertoo.

Nainen on lopettanut työnsä aviomiehensä omistamassa asianajotoimistossa. Hänen elämänsä on heittänyt häränpyllyä Big Brother -ohjelman takia. Hän on myös kertomansa mukaan keskustellut kiusaamisesta Minnan kanssa eilen.

– Ylivoimaisesti järkyttävin asia minulle oli talosta tultuani, miten Minnaan liittyvät tapahtumat ovat näyttäytyneet talon ulkopuolelle. Kaikista vähiten ikinä halusin tulla leimatuksi kiusaajaksi, hän kirjoittaa sosiaalisessa mediassa ja painottaa, että yksikään katsoja ei tiedä niin hyvin sitä talon tunnelmaa, kuin talon asukkaat.

Sini on itsekin joutunut kiusaamisen uhriksi sekä kouluaikoina että armeijassa. Hän harmittelee, että katsojat vihaavat naista teki hän mitä tahansa. Nyt hän kuvailee elämänsä kulkevan syvässä paskassa. Samalla hänen elämänsä aiemmat ja kivuliaat kokemukset ovat nousseet mieleen.

– Armeijan halusin jättää jopa kesken muutamaa kuukautta ennen loppua voimakkaan kiusaamisen vuoksi. Ihan lopussa olin kotihoidossa pari tai kolme viikkoa, sillä kohteluni siellä oli aivan sietämätöntä. Armeijan jälkeen sairastuin ahdistus- ja paniikkihäiriöihin. Yhtäkkiä se suht positiivinen ja elämäniloinen nuori tyttö ei uskaltanut enää edes kulkea julkisilla paikoilla ilman paniikkikohtauksia, pelkäsin sosiaalisia tilanteita ja erittäin synkkien kuukausien jälkeen sain akuuttipsykiatriaan lähetteen ja jonkinlainen toipuminen alkoi.

Korjaus: Sini ei väittänyt BB-talon muuttavan käyttäytymistään.

https://www.instagram.com/p/BoMYaMShFtJ/