Rumer Willis paljasti neitsyyden menettämisensä: ”Käytti tilaisuutta hyväkseen”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Bruce Willisin ja Demi Mooren vanhin tytär, Rumer Willis, on puhunut avoimesti seksin harrastamisesta ensimmäistä kertaa. Viime vuonna Once Upon a Time in Hollywood -elokuvassa nähdyn tähden mukaan hän menetti neitsyytensä 18-vuotiaana itseään vanhemmalle miehelle.

Rumer Willis kertoo Red Table Talk -ohjelmassa harrastaneensa ensi kertaa seksiä lähinnä siksi, että hän tunsi häpeää neitsyyttään kohtaan. Tähden mukaan hän ei sanonut itseään vanhemmalle miehelle ”kyllä”, mutta ei myöskään ”ei”.

– En ollut seksuaalisen ahdistelun uhri eikä kyseessä ollut raiskaus, mutta en sanonut kyllä. En tehnyt sitä innolla. Mutta en myöskään sanonut ei, Rumer Willis paljasti.

– Minä vain annoin sen tapahtua. Hän oli vanhempi ja käytti tilaisuutta hyväkseen, eikä hän kysynyt olenko minä valmis. Mielestäni siinä on miehen velvollisuus. Ei tarkoittaa ei, mutta mitä jos et vain osaa sanoa ei?, tähti pohti.