Alaston mies ajoi autolla ruokakaupan seinästä läpi – pidätettiin juoksentelemasta vanhainkodin käytävillä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Montanassa todistettiin taannoin taatusti odottamatonta rikosta. Vaarallisesti autolla ajellut alaston mies aiheutti hämmästystä ja kauhua paikallisessa ruokakaupassa sekä vanhainkodissa.

40-59 -vuotias mies oli ensin ajanut autonsa Super 1 Foods -ruokakaupan sisälle. Ajeltuaan hetken aikaa sen käytävillä hän pakeni ajoneuvoltaan samaa reittiä. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksen aikana, mutta ruokakaupalle aiheutui siitä mittavat aineelliset vahingot.

Epäillyn vuoden 1995 Chevrolet Lumina löydettiin myöhemmin kolaroituna perävaunuun moottoritieltä. Pian poliisi sai hälytyksen paikallisesta vanhainkodista. Epäilty löydettiin juoksentelemasta sen käytäviä pitkin, edelleen alasti.

Vanhainkodin henkilökunta tunnisti miehen, sillä hänen kerrotaan tuntevan yhden sen asukkaista. Associated Press -uutistoimiston mukaan pidätetty osoitti merkkejä päihteiden vaikutuksen alla olemisesta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.