Supermarketin työntekijä varasti miljoonan? Epäillään tekaisseen ostosten palautuksia

Ohhoh! · Tim Isokivi

Supermarketissa työskentelevä 19-vuotiasta nuorukaista syytetään laajat mittasuhteet saaneesta varastamisesta. Yhdysvaltojen Atlantassa asuvan Tre Brownin uskotaan huijanneen työpaikaltaan rahaa lähes miljoonan dollarin edestä.

Kroger-päivittäistavaraketjun liikkeessä työskennellyt Brown käytti kahden viikon ajan hyödykseen kaupan vaihto-oikeutta. Hän onnistui saamaan useilla luottokorteilla rahat takaisin lukuisista kuvitteellisista ostoksista. Tällä tavoin Brown kavalsi Kroger-supermarketilta jopa 980 000 dollaria, eli yli 800 000 euroa.

New York Times -lehden mukaan Brown jäi lopulta kiinni Krogerin työntekijöiden ihmeteltyä rahansiirtoja. Nuorukainen oli käyttänyt rahoja muun muassa vaatteisiin, aseisiin ja kahteen autoon, joista toisen hän ehti kolaroimaan ennen pidätystään. Osa rahoista on saatu takaisin Brownin pidätyksen jälkeen.