Eva Wahlström paljasti raskaudestaan – oksentanut seitsemän kuukautta päivittäin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eva Wahlström ilmoitti omalla Instagram-kanavallaan viime syyskuussa iloisia vauvauutisia kertoessaan, että hän odottaa lasta miehensä Niklas Räsäsen kanssa. Vauva on avioparin ensimmäinen yhteinen lapsi, mutta heillä on kummallakin edellisistä liitoistaan pojat Leon ja Luda.

Eva Wahlström on julkaissut raskautensa aikana sosiaalisessa mediassa kuvia kasvavasta vatsasta ja kertonut samalla hänen kuulumisiaan. Wahlström on nähty nyrkkeilemässä pyöristyneen raskausvatsan kanssa, mutta samalla hän on myös kertonut voineensa todella huonosti koko raskauden ajan.

40-vuotias Eva Wahlström on kertonut oksentaneensa viimeisen seitsemän kuukauden ajan päivittäin. Hänellä on myös ollut totuttelemista sen kanssa, että hänen on pitänyt hidastaa tahtia ja sallia itselleen lepo, jota keho on vaatinut. Tähti kokee kuitenkin olevansa todella kiitollinen siitä, että hän on saamassa lapsen miehensä kanssa vielä hänen iässään pitkän nyrkkeilyuran jälkeen.