Saimaannorpan pesärauha alkaa tänään – edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee ihmisen apua

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Saimaannorpan pesärauha julistetaan alkaneeksi Saimaan rannoilla tänään 16. helmikuuta 2021. WWF:n vuosittain järjestämän saimaannorpan pesärauhan julistuksen tarkoituksena on kehottaa ihmisiä välttämään kaikkea liikkumista Saimaalla luotojen ja saarien lähellä.

Pesärauhan julistus on ympäristöjärjestö WWF:n vuonna 1993 aloittama perinne. Apukinoksia saimaannorpan pesintää varten kolattiin tänä vuonna 71 kappaletta. Saimaannorppa synnyttää poikasensa lumikinokseen kaivamaansa pesään helmi-maaliskuussa. Pesä suojaa kuuttia pedoilta ja viimalta, mutta ihmisen aiheuttama häiriö voi olla sille uhka.

Saimaannorppakanta on kasvanut hitaasti viime vuosikymmeninä. Karkean arvion mukaan norppia on tällä hetkellä noin 420–430 yksilöä. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee ihmisen apua vielä pitkään. Norppia uhkaavat muun muassa ihmisen aiheuttama häiriö, ilmastonmuutos ja kuoleminen kalaverkkoihin. Pesintäolot ovat olleet suotuisat alkuvuodesta, toisin kuin viime vuonna.

Jos saimaannorppa häivää Saimaalta, häviää se samalla koko maailmasta.