Perseverance-luotain lähetti Marsista ensimmäiset kuvat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA lähetti taannoin Marsia kohti Mars 2020 -avaruusluotaimen. Luotaimen mukana oli Perseverance-kulkija, joka laskeutui planeetan pinnalle torstaina.

Perseverancen saapumista Marsin Jezero-kraateriin päästiin seuraamaan suorana lähetyksenä torstai-iltana Suomen aikaa. Sittemmin internetissä on myös julkaistu kulkijan ottamat ensimmäiset kuvat planeetan pinnalta. Perseverancen tehtävänä tulee olemaan muun muassa etsiä merkkejä mahdollisesta menneestä mikrobiologisesta elämästä ja vedestä.

Mashable-sivuston mukaan Perseverancen ensimmäiset kuvat ovat vielä hieman rakeisia. Kulkija on varustettu useammalla kameralla, joista kaksi kykenee ikuistamaan nyt julkaistuja otoksia huomattavasti parempilaatuisia kuvia. Kyseisten kameroiden käyttöönoton valmistelu tulee kuitenkin vaatimaan hieman aikaa.