Hotelli pyysi anteeksi suunnitteluvirhettä – ulkopuoliset näkivät saunaan

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka suomessa on totuttu saunomaan alasti ventovieraidenkin kanssa, toivoisi moni epäilemättä saunatiloihin yksityisyyttä ulkopuolisilta. Nyt Etelä-Koreassa sijaitseva luksushotelli on päätynyt kohun keskiöön saunojien tirkistelyn mahdollistaneen seikan vuoksi.

Jeju-saarella sijaitsevan Grand Josun -hotellin saunatilat on varustettu ikkunoilla, joiden lasien piti toimia puoliläpäisevän peilin tavoin. Saunojilla piti olla niiden ansiosta mahdollisuus katsella ulos ilman, että ulkopuoliset olisivat nähneet sisään. Ikkunat oli myös suojattu pimeän aikaan kiinni menevillä sälekaihtimilla.

Taannoin eräs korealainen pariskunta kirjoitti blogissaan, etteivät ikkunat toimineet kuten piti. Ulkopuolelta näkyi selkeästi saunan ja jopa suihku- sekä wc-tilojen sisään. Paljastuksesta syntyi poliisitutkintaan johtanut kohu.

Grand Josunin julkaiseman pahoittelutiedotteen mukaan puoliläpäisevä pinnote puuttui vahingossa osassa naisten saunaosaston ikkunoita. Lisäksi ikkunoiden säleikössä kerrottiin olleen vikaa. Poliisi on CNN-uutissivuston mukaan läpikäynyt hotellin valvontakameroiden materiaalia selvittääkseen, onko kukaan salakuvannut hotellin saunoja käyttäneitä vieraita.