Naisen kauhunhetket ulkohuusissa – karhu puraisi takapuoleen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Alaskassa asuva nainen koki taannoin todennäköisesti elämänsä suurimman järkytyksen ulkokäymälässä asioidessaan. Käymälän reiällä istuneen naisen yllätti hänen takapuoleensa hampaansa upottanut karhu.

Shannon Stevens kertoo olleensa eräilemässä veljensä ja tämän tyttöystävän kanssa Chilkat-järven lähellä sijaitsevassa jurtassa, kun hän asioi ulkokäymälässä aterian jälkeen. Rauhallinen hetki keskeytyi kivuliaaseen tunteeseen naisen takapuolessa. Shannon huusi järkytyksestä, jolloin hänen veljensä Erik riensi paikalle auttamaan.

Erik vilkaisi käymälän reikään valaisten sitä otsalampulla ja näki karhun kasvot tuijottamassa häntä. Erik ja Shannon riensivät jurtan turvaan putsaamaan naisen haavoja. Vammat osoittautuivat onneksi lieviksi..

KFVS-uutissivuston mukaan käymälän ympäriltä löydettiin seuraavana aamuna karhun jälkiä. Biologi Carl Kochin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hän on kuullut karhun kurkistelleen ulkokäymälän kolosta. Koch kuitenkin toteaa yleensä talvisin talviunillaan olevien petoeläinten olevan yleinen näky alueella myös tähän aikaan vuodesta.