Suomi-jakso aloittaa National Geographicin uutuussarjan – silmiähiveleviä maisemia

Viihdeuutiset · Stara.fi

National Geographicin dokumenttisarja Eurooppa ylhäältä päin vie katsojan ilmakuvien välityksellä matkalle maanosan eri kolkkiin ja niiden historiaan, kulttuuriin, kaupunkeihin ja luonnonihmeisiin. Kauden avauksessa matkustetaan ilmakuvissa ympäri Suomea.

Jaksossa seurataan rahtialuksen matkaa kohti Tornion satamaa, kurkistetaan poronhoidon arkeen Kilpisjärvellä, lasketaan saimaannorppia Saimaan aalloille ja todistetaan alusten laskua mereen Suomenlinnan kuivatelakalla. Myös Tampereen ja Helsingin keskustaa nähdään aivan uudesta näkökulmasta.

Lisäksi jaksossa tutustutaan tukinuittoon ja päästään Saaristomeren Tutkimuslaitoksen aluksen kyytiin ottamaan levänäytteitä Turun saaristossa sekä hurjastelemaan Valkoiseen helvettiin eli talvirenkaiden testiradalle Ivaloon.

– Eurooppa ylhäältä päin on ollut menestys, ja olemme innoissamme, että saamme heti toisen kauden starttiin Suomen mukaan. Sarjan tuotanto vietti paljon aikaa löytääkseen kerrottavaksi tuoreita ja kiinnostavia tarinoita jokaisesta mukaan valitusta maasta. Ensimmäisessä jaksossa on paljon uutta ja yllättävää myös suomalaiselle katsojalle, kertoo National Geographic TV:n kanavajohtaja Elina Mustelin.

Toisella kaudella vieraillaan Suomen lisäksi Ruotsissa, Ranskassa, Turkissa, Unkarissa ja Kreikassa. Eurooppa ylhäältä päin -dokumenttisarjan uusi kausi alkaa Suomi-jaksolla sunnuntaina 28. helmikuuta kello 21.00 National Geographicin kanavalla.