Mark Zuckerbergiltä yllättävä selitys kasvot valkoisina surffaamiselle – yritti olla huomaamaton

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viime vuonna viraalina levisi sarja kuvia, joissa Facebook-pohatta Mark Zuckerberg nähtiin jokseenkin erikoisissa merkeissä. Surffaamassa ollut tähti ei selkeästi ollut säästellyt aurinkovoiteesta, sillä hänen kasvonsa olivat lähes vitivalkoiset.

Valokuvat otettiin Mark Zuckerbergin lomaillessa Havaijilla heinäkuussa 2020. Nyt Instagramin johtaja Adam Mosserin kanssa live-keskustelussa nähty Zuckerberg on paljastanut syyn erikoiselle tyylilleen kuvissa. Facebookin toimitusjohtajan mukaan hän oli nähnyt paparazzin seuraavan häntä, ja päätti läträtä aurinkovoidetta kasvoilleen urakalla yrittääkseen olla tunnistamaton.

Aurinkovoiteen runsaalla käytöllä oli lopulta täysin päinvastainen vaikutus. Kasvot valkoisena surffaamassa ollut miljardööri päätyi herättämään vain huomattavasti enemmän huomiota, kuin hän olisi todennäköisesti muuten herättänyt. Zuckerbergin mukaan hän on kuitenkin iloinen siitä, että hän pääsi tarjoamaan internet-kansalle hieman naurua.