Kesä alkaa viimein – 25 asteen helleraja saattaa mennä rikki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen kevätsäät ovat heitelleet melkoisesti viime viikkojen aikana. Esimerkiksi lunta on nähty toisinaan eri puolilla Suomea vielä toukokuunkin puolella. Nyt sää vaikuttaa kutienkin muuttuvan kertaheitolla keväisemmäksi.

Juuri alkaneelle viikolle luvataan keväisiä ja jopa keväisiä säitä. Keski-Euroopasta virtaavan lämpimän ilman ansiosta tiistaina lämpötilat voivat Forecan mukaan kohota Suomen etelä- ja keskiosassa jopa 19-22 asteeseen. Pohjois-Pohjanmaalla lämpöä ennustetaan noin 11-17 astetta, Etelä-Lapissa 7-10 astetta ja Pohjois-Lapissa 2-6 astetta.

Keskiviikkona on puolestaan mahdollista, että Suomen etelä- ja keskiosissa rikotaan jopa 25,1 asteen helleraja. Lämpimistä keleistä päästään nauttimaan edelleen helatorstaina, sillä Etelässä on luvassa 20-24 asteen lämpötiloja, lapissa puolestaan noin 10 asteen lämpötiloja. Viikonloppuna Suomeen kuitenkin leivää kuurosateita, ja säät viilenevät jälleen vuodenajan keskiarvojen paikkeille.