Alina Voronkova pulahti jo uimaan – heitti talviturkkinsa biksuissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miss Suomi -tittelin taannoin saanut Alina Voronkova on muodostunut valintansa jälkeen aktiiviseksi sosiaalisen median tähdeksi, joka julkaisee seuraajiensa iloksi taajaan upeita kuvia elämästään ja arjestaan.

Tammikuussa Alina esitteli miten hän uskaltautui lumiselle parvekkeelle pelkät vihreät biksut yllään ja pipo päässään 20 asteen pakkasessa. Nyt kevään kunniaksi Voronkova on uskaltautunut pujahtamaan uimaan, vaikka vedet ovat vielä hyytävän kylmiä.

Teatteria nuorena harrastanut inkeriläisjuurinen Alina Voronkova osallistui kauneuskilpailuihin jo kouluikäisenä. Hän on sittemmin saanut urallaan monia missititteleitä, kuten Mikkelin Neito 2015 ja Miss MP 2017, mutta lopulta hän sai myös haaveilemansa Miss Suomen tittelin. Vapaa-ajallaan Alina on kertomansa mukaan kodin hengetär, joka rakastaa siivoamista ja ruoanlaittoa.