Amerikkalaiset varaavat lentoja ennätystahtiin – lippujen hinnat nousivat hetkessä

Matkailu · Terhi Piiroinen

Rokotetut Yhdysvaltojen kansalaiset ovat tehneet innolla kesäsuunnitelmia ja varanneet matkoja. Kesäkuulle myytävät lennot on varattu lähes täyteen ja matkustajamäärät ovat ennusteiden mukaan vuoden 2019 tasolla. Pandemia ei laskenut lentolippujen hintoja.

Lomamatkoja on varattu Yhdysvalloissa touko-kesäkuulle enemmän kuin aikana ennen koronavirusopandemiaa. Lomamatkat ovat täyttäneet käytössä olleet istuinpaikat, eikä luvuissa ole mukana liikematkalle lähteviä. Business-luokan liput varataan usein lyhyellä varoitusajalla ennen lentoa, CNN kertoo.

Lentolippujen hinnat ovat samalla tasolla ja jopa kalliimmat kuin vuonna 2019. Amerikkalaiset ovat varanneet kotimaan sisäisiä lentoja, kansainväliset lentomarkkinat ovat vielä monin paikoin jäissä.