Kerttu Rissanen paljasti riutuneen vartalonsa – tältä näytti Selviytyjät-kuvausten jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Salatut elämät -televisiosarjasta suomalaisille tutuksi tullut näyttelijäkaunotar Kerttu Rissanen osallistui juuri televisiossa loppuneelle Selviytyjät-tuotantokaudelle, josta hän kuitenkin putosi yllättävän aikaisin. Kanssakilpailijat äänestivät Rissasen ulos, koska tämä oli liiankin positiivinen.

Fitness-alalla televisioruutujen ulkopuolella työskentelevä Kerttu on nyt julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvan riutuneesta vartalostaan kuukauden Selviytyjät-kuvausten jälkeen. Kilpailijat joutuvat elämään saarella hyvin niukalla ravinnolla ja se näkyy kuvasta. Rissanen muistuttaakin, että kuvan vartalo ei ole hänen tavoitteensa.

– Tähän alkuun vielä, tämä ei ole minun tavoitevartaloni, tämä on kuukauden niukan ruovalion jäljiltä, metsissä rämpimisen jäljiltä nälässä oleva kehoni. Ekoissa kuvissa se ilta kun tipuin ja saavuin hotelliin! Reppu haisi ihan kamalalta, samoin minä😂 Ja Shelliltä keskellä yötä oli pakkoa hakea järjettömät mätöt, nälkä oli loppumaton. Suihkuun ois voinu jäädä asumaan, Kerttu Rissanen kertoo.

Kerttu paljasti samalla viettäneensä kuvausten aikana pisimpään Ruotsin Haaparannassa, jossa hän keräsi voimia rajun kuvaussession jälkeen.

– Okei, no ekat päivät toki karkkikauppa, burgerit ja kunnon mätöt! Oli vähän sekasin kaikesta ja olo oli outo olla siel yksin ja keho oli hyvin väsynyt. Koki ansainneensa pientä hemmottelua nii meitsi lähti sit kybäl käyttää rahaa (vähän meni ehkä överiks, mitä kaduin kotiin palatessa) ; leikkasin otsatukan ja hiukset, kävin laittaa ripset ja kynnet ja hieronnassa ja shoppailin uusia vaatteita, Kerttu paljasti.

Hiljalleen Haaparantaan alkoi tulla muitakin kavereita seuraksi, ja Rissanen kumppaneineen viihtyivät hyvin Ruotsissa. Kuvausten jälkeen kehon palautuminen kesti pitkään. Reissu oli Kertun mukaan upea kokemus ja toi ihania ihmisiä hänen elämäänsä.