Britney Spears esitti rajuja syytöksiä: ”Isäni estää minua tulemasta raskaaksi”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Britney Spears on pyrkinyt jo pitkän aikaa pääsemään pois isänsä holhouksesta, jonka alaisena hän on ollut vuodesta 2008 saakka. Asiaa on jälleen käsitelty oikeudessa, jossa kuultiin kohahduttavia lausuntoja holhoukseen littyen. Britneyn mukaan häntä on muun muassa estetty hankkimasta lapsia.

– Kehossani on nytkin hormonikierukka, joka estää minua tulemasta raskaaksi. Holhoojani eivät anna minun vierailla lääkärillä poistattamassa sitä, Britney Spears kertoi oikeudessa CNN-uutissivuston mukaan.

Britney myös kuvaili joutuneensa ottamaan suuria annoksia litium-lääkettä, minkä vuoksi hän tunsi olonsa jatkuvasti humaltuneeksi. Tähden mukaan holhousjärjestely aiheuttaa hänen mielenterveydelleen enemmän haittaa kuin hyötyä, ja hän kertoo ansaitsevansa 2-3 vuoden tauon tehtyään töitä koko elämänsä.

Britney Spearsin mukaan hän on esittänyt faneilleen olevansa onnellinen holhousjärjestelyjen suhteen, mutta olevansa todellisuudessa niiden vuoksi traumatisoitunut ja yöunensa menettänyt. Tähden holhousmääräys alkoi vuonna 2007 tapahtuneen julkisen romahduksen jälkeen. Viime vuosina järjestelyt ovat runsaasti tapetilla, ja fanit ovat vaatineet Britneyn vapauttamista Free Britney -kampanjan avulla.