Conan O’Brien ja Seth Rogen käyttivät huumeita televisiossa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Conan O’Brienin keskusteluohjelma Conan lähestyy parhaillaan loppuaan, ja nyt tähti on päättänyt vähän irrotella sarjassaan. O’Brien päätti ottaa vieraanaan olleen koomikko Seth Rogenin neuvosta vaariin ja poltti avoimesti kannabista ohjelman aikana.

Conan O’Brien kysyi rennoksi kuvailemaltaan Seth Rogenilta neuvoa pian lisäänyvän vapaa-ajan käytön suhteen. Rogenin neuvo oli yksinkertainen ja tähden tyylin tunteville melko odotettava, sillä hän kehotti O’Brieniä polttamaan runsaasti kannabista. O’Brien vastasi ettei hän tuomitse kannabiksen käyttöä, mutta ei harrasta sitä itse eikä päihteellä ole ollut juurikaan vaikutusta häneen.

Seth Rogen otti esiin sätkän ja kehotti Conan O’Brieniä ottamaan siitä yhdet henkoset. Juontaja teki töitä käskettyä, ja niin teki myös Conan-sarjan toinen juontaja Andy Richter. Laittomuuksiin tähdet eivät hairahtaneet, sillä sarjaa kuvataan Kaliforniassa jossa kannabis on laillista.

– Olen niin onnellinen siitä mitä juuri tapahtui. En osannut mitenkään odottaa tätä, Rogen kuvaili hämmästyneenä.