Ravintolarajoituksia ollaan jälleen tiukentamassa – koskee näitä maakuntia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronaluvut ovat olleet joidenkin viikkojen ajan jälleen kasvussa eri puolilla Suomea, mikä on nyt johtamassa uusin rajoituksin. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on paljastanut ravintolarajoitusten palaavan käyttöön kolmella kiihtymisvaiheen alueella. Ravintola-ala on esittänyt asiasta voimakkaan vastalauseen.

Näillä näkymin ensi torstaina voimaan tulevissa rajoituksissa ravintolat menisivät kiinni viimeistään kello yhdeltä yöllä, ja anniskelu loppuisi tuntia aikaisemmin. Rajoitukset otettaisiin käyttöön Varsinais-Suomessa, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Samanlaiset rajoitukset ovat olleet jo käytössä Uudellamaalla.

– Olemme menossa huolestuttavaan suuntaan, meillä on jonkinlainen kilpajuoksu meneillään. Rokotekattavuus nousee, mutta deltavariantti leviää entistä ärhäkämmin, Krista Kiuru selitti Yle Aamussa.

Positiivisten koronanäytteiden määrä on Suomessa jopa kolminkertaistunut kuukauden aikana. Yli 80 prosentissa tutkituista testituloksista virus on edustanut ärhäkkää ja helposti tarttuvaa Delta-muunnosta.