Suomessa harrastetaan vuohijoogaa maalaismaisemissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapinjärven Kimonkylässä on järjestetty tänä kesänä vuohijoogaa. Tuntien suosio yllätti maatilan omistajan Heli Koskisen ja hänen serkkunsa, joogaohjaaja Annu Pekala-Heikkilän. Kaksikko on suunnitellut vuohijoogaa jo vuosien ajan, mutta nyt idea toteutettiin. Vastaanotto oli huikea.

– Kerroimme tunneista pelkästään Facebookissa. Se keräsi yli sata kiinnostunutta. Kovat helteet todennäköisesti karsi väkeä jonkin verran, mutta ensimmäiselle tunnille saapui lopulta 13 vuohijoogasta kiinnostunutta, Pekala-Heikkilä hymyilee.

Söpöjen eläinten keskellä tapahtuvan joogatunnin aikana ei voi etukäteen tietää, mitä harjoitusten aikana tapahtuu. Vuohet ovat kiinnostuneita ihmisistä ja kaikki tehdään eläinten ehdoilla. Vuohi voi tulla haistelemaan, maistelemaan tai jopa kiipeilemään asanoihin osallistuen. Vuohijoogan jälkeen olo on rentoutunut ja kevyt, laitumella ollaan aidosti läsnä.

Joogaa järjestetään kahden viikon välein. Tila ylläpitää eläimiä omavaraisuutta ajatellen ja harrastusmielessä. Onnelliset eläimet huokuvat samankaltaista harmoniaa myös ympärillä oleville ihmisille. Sielu lepää ja mieli on sees. Turha pingotus jää pois myös tuntien valmisteluissa.

– Seuraavat joogat järjestetään 29. heinäkuuta ja 12. elokuuta. Kannattaa kysellä peruutuspaikkoja, sillä ne on varattu likimain loppuun. Tunteja järjestetään mahdollisesti lisää. Aika näyttää, Pekala-Heikkilä vinkkaa.

Lisätietoja: Vuohijoogaa Kimonkylässä

Annu Pekala-Heikkilä