Vaasa Festival alkaa huomenna – koronatoimiin panostetaan merkittävästi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Torstaina käynnistyvä kolmepäiväinen Vaasa Festival marssittaa esiintymislavoille muhkean kattauksen viihdemaailman tähtiä. Avauspäivänä esiintyvät muun muassa Arttu Wiskari, Behm ja Klamydia. Perjantaina esiintyvät esimnerkiksi Lauri Tähkä ja Faija sekä lauantaina Apulanta, Anssi Kela ja Bonnie Tyler.

Viime vuonna keskellä pandemiaa koronaturvallisesti järjestetty festivaali on tänä vuonna lisännyt turvatoimia entisestään. Erikoisjärjestelyjen tarkoituksena on kyetä järjestämään tapahtuma turvallisesti. Tavoitteeseen pääsemiseksi festivaali on nyt kertonut millaisiin toimiin se on ryhtynyt. Luonnollisesti tärkein seikka on, että asiakkaat eivät saavu festareille oireisena.

Katso video vuoden 2020 turvatoimista:



Festivaalialuetta laajennettiin jo viime vuonna, jotta turvavälit olisi mahdollista pitää. Samasta syystä lippuja myydään tavallista vähemmän. Yleisöalueelle on tuotu merkittävästi tavallista enemmän istuimia- ja pöytäpaikkoja sekä peräti 800 käsidesipistettä, 30 posliinista vesivessaa ja viisitoista käsienpesupaikkaa. Lisäksi festarialueelle saapuville jaetaan veloituksetta kasvomaskeja.

Palvelu- ja myyntipisteitä on lisätty siten, ettei jonoja pääsisi syntymään. Alueella on myös liikkuvia myyntipisteitä, joissa festarikävijöiden ei tarvitse liikkua alueella tuotteita ostaakseen. Päälavalle on asennettu suurikokoiset videonäytöt, jotta keikoista voisi nauttia myös hieman kauempaa.