Hämmentävä rikos – puistosta varastettiin puhelinkoppi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Puhelinkopit katosivat pitkälti katukuvasta viimeistään 2000-luvun alussa kännyköiden yleistymisen myötä. Nyt sellainen on kuitenkin kelvannut varkaille Yhdysvaltojen Coloradossa.

Coloradon 50 asukkaan Copessa on ihmetelty paikallisena rakastettuna maamerkkinä ja nähtävyytenä toimineen puhelinkopin katoamista. Puhelinkoppi sijaitsi paikallisessa puistossa, jonka paikalla oli aikaisemmin ollut huoltoasema. Koppi ehti olla paikoillaan 50 vuoden ajan.

Puhelinkoppi ei ollut toiminassa enää vuosikymmeniin, mutta siitä tuli suosittu kohde kuvien ottamiselle turistien keskuudessa. Paiakallisten asukkaiden kerrotaan olevan murheissaan maamerkin varastamisesta. UPI-uutissivuston mukaan sitä on nimittäin pidetty merkittävänä osana kylän historiaa.