Cara Delevingnellä oli nuorena itsetuhoisia ajatuksia – oma seksuaalisuus kuvotti

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Huippumalli Cara Delevingne on kertonut julkisuudessa avoimesti olevansa panseksuaali. Delevingne seurusteli aiemmin näyttelijäkaunotar Ashley Bensonin kanssa useamman vuoden, mutta suhteen päätyttyä hän on viihtynyt Will Smithin pojan Jadenin käsipuolessa.

Cara Delevingne on nykyisin todella sinut oman seksuaalisuutensa kanssa, ja hän on kertonut ihastuvansa ihmisiin sukupuolesta riippumatta. Aina asia ei kuitenkaan ollut näin. 28-vuotias tähti on Daily Mail -sivuston mukaan kertonut kamppailevansa nuorena oman suuntautumisensa kanssa, koska hän oli hyvin homofobinen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Homofobisena ihmisenä Cara Delevingneä jopa kuvotti ajatus siitä, että hän olisi samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Kun nainen huomasi kiinnostuvansa myös naisista, hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia. Itsensä hyväksyminen oli lopulta avain onneen, koska oman seksuaalisen suuntautumisen häpeäminen oli saada tähden riistämään teini-ikäisenä oman henkensä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.