Leonardo DiCaprio esittää pahamaineisen itsemurhakultin johtajaa

Elokuvat Viihdeuutiset · Tim Isokivi

The Wolf of Wall Street ja Titanic -elokuvista tunnettu Hollywood-tähti Leonardo DiCaprio tulee näyttelemään joukkoitsemurhan tehneen kultin johtajaa. Hänet on kiinnitetty näyttelemään Kansan temppeli -lahkon perustanutta Jim Jonesia samannimisessä elokuvassa.

MGM-yhtiön tuottaman elokuvan käsikirjoittaa Entertainment Weekly -lehden mukaan muun muassa Venom ja Jumanji: Welcome to the Jungle -elokuvista tunnettu Scott Rosenberg. DiCaprio tulee toimimaan myös elokuvan tuottajana. Toistaiseksi tiedossa ei ole, kuka Jim Jones -elokuvan ohjaa.

Jim Jones perusti Kansan temppelin Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Kultti muutti 1970-luvulla Etelä-Amerikan Guyanaan Jonestowniksi nimettyyn syrjäiseen yhteisöön. Vuonna 1978 sadat Kansan temppelin jäsenet suorittivat Jonesin johdolla joukkoitsemurhan juomalla myrkytettyä mehua.

https://twitter.com/DiscussingFilm/status/1457866911199358979