Ed Sheeran avautuu South Park -jaksosta: ”Pilasi elämäni”

Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Ed Sheeran on edelleen katkera vuonna 2005 ensi kertaa esitetystä South Park -jaksosta. Tähti avautui asiasta taannoisessa haastattelussa, kertoen Ginger Kids -nimisen jakson pilanneen elämänsä.

---
---

Ginger Kids -jaksossa Eric Cartman julistaa, ettei punahiuksisilla lapsilla ole sielua. Sheeranin mukaan jakson seurauksena punahiuksisten kustanuksella alettiin vitsailla Iso-Britannian lisäksi myös Yhdysvalloissa.

– Punaisten hiuksien vuoksi on aina joutunut kiusatuksi Englannissa, mutta samaa ongelmaa ei ollut Amerikassa. Amerikkalaiset eivät tienneet mikä punapää on. Se v*tun South Park -jakso pilasi elämäni, Sheeran paljasti Slam Radion haastattelussa.

Ginger Kids -jaksoon liittyvistä antipatioista huolimatta Sheeran kertoi rakastavansa South Parkia. Hänen haaveenaan olisi näytellä South Parkissa itseään, mikäli sarjassa päätetään joskus vitsailla hänen kustannuksellaan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.