Vitiligo-supermalli Winnie Harlow sykähdyttää kuvissaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadalainen kaunotar Winnie Harlow nousi julkisuuteen kahdeksan vuotta sitten kilpaillessaan Huippumalli Haussa -ohjelmassa, jossa hän sijoittui kuudenneksi. Harlow on kilpailun jälkeen tehnyt tasaisen nousujohteista uraa ja nykyään hänet tunnetaankin jo ympäri maailmaa hänen harvinaisen ulkonäkönsä ansiosta.

Joulun ja vuodenvaihteen Harlow vietti Arabiemiraateissa, sillä hän nautiskeli lomallaan Dubain maisemista. Someseuraajiaan Winnie ei toki unohtanut, sillä heille hän julkaisi näyttävän koosteen peita biksukuvia rannalta. Hänet nähdään kuvissaan sekä joulutunnelmissa että upean hudijahdin matkustajana.

Winnie Harlowlla on vitiligo eli ihon pigmenttihäiriö, jonka vuoksi naisen ihossa on vaaleita kohtia. Harlow on kääntänyt näyttävän ihonsa voimavarakseen, joka on vienyt naista hurjaa vauhtia eteen päin muotialalla. 26-vuotias tähti on viime aikoina poseerannut muun muassa Puma-urheiluvaatemerkin tuoreessa kampanjassa.